Ruoantuotannosta puhutaan paljon, mutta kuinka moni tietää kotimaisen ruoan ainutlaatuisuudesta? Suomalainen ruoka on todettu olevan Euroopan puhtainta. Suomen maaperässä on vähemmän raskasmetalleja kuin Keski-Euroopassa, johtuen alhaisemmasta väestöntiheydestä ja myöhemmin alkaneesta teollistumisesta. Lisäksi käyttämämme lannoitteet ovat olleet puhtaita, pääosin kotimaassa tuotettuja tai louhittuja, esimerkkinä Siilinjärven fosfaatti.
Alkutuotannossa toimivien yritysten määrä vähenee huolestuttavaa vauhtia. Maatalouden liian kireä EU-sääntely ei ole helpottanut asiaa. Lähellä tuotettu ruoka on tuoretta ja ympäristöystävällistä. Lähiruokaa voidaan pitää myös ilmastotekona, koska kuljetusmatkat ovat lyhyitä.
Sidosryhmillä, kuten turvetuotannolla on edelleen tärkeä rooli suomalaisten ruokapöydän antimista. Kotimaiset innovaatiot kasvu- ja kuiviketurpeen käytössä ovat ainutlaatuisia kansanterveyttä edistäviä ja vuosikymmenien kehittelyn tuloksia. Kuiviketurpeen antibakteerisuus, imukyky ja happamuus ovat ominaisuuksia, joilla on saavutettu Suomessa antibiootiton broilerinlihantuotanto ja salmonellavapaus. Kasvuturvetta tarvitaan kotimaisten vihannesten, kuin myös kukkien viljelyssä.
Lammas on tuotantoeläin, jota arvostetaan Suomessa aivan liian vähän, vaikka siitä saadaan lihan lisäksi maitoa, villaa ja nahkatuotteita. Lampaat toimivat perinnemaisemien hoitajina ja luontokadon estäjinä, eikä niiden kasvatus vaadi kalliita rakennusteknisiä investointeja.
Kalatalous on tehokas tapa tuottaa eläinproteiinia. Kalan tiedetään olevan ihmiselle terveellistä ravintoa. Parlamentin kalatalousvaliokunnassa ei ole yhtään suomalaista jäsenenä tai varajäsenenä. Tähän tarvitaan muutos, jotta kalatalouttamme edistävää päätöksentekoa tuetaan riittävästi. Kalatalous on osa suurempaa meriteollisuusklusteria.
Kotimaisen ruoan hintaan vaikuttavat EU:n maataloustuet. Ilman tukia ruoantuotanto ei olisi mahdollista nykyisessä laajuudessa. Maataloustuilla pystytään ylläpitämään maaseudun elinkeinoelämää. Toimiva ruokahuolto poikkeustilanteessa on tärkeä osa maan turvallisuutta. Mahdollisessa kriisitilanteessa on monipuolista ja ravitsevaa ruokaa riitettävä myös puolustusvoimien tarpeisiin.
Maria Rautanen
eurovaaliehdokas (kok.)
yrittäjä, diplomi-insinööri
Tämä kirjoitus on julkaistu koillissanomat.fi -sivustolla 31.5.2024