Maria Rautanen: Omavarainen puhdas ruoka on tärkeä osa huoltovarmuutta

Ruoantuotannosta puhutaan paljon, mutta kuinka moni tietää kotimaisen ruoan ainutlaatuisuudesta? Suomalainen ruoka on todettu olevan Euroopan puhtainta. Suomen maaperässä on vähemmän raskasmetalleja kuin Keski-Euroopassa, johtuen alhaisemmasta väestöntiheydestä ja myöhemmin alkaneesta teollistumisesta. Lisäksi käyttämämme lannoitteet ovat olleet puhtaita, pääosin kotimaassa tuotettuja tai louhittuja, esimerkkinä Siilinjärven fosfaatti.

Me satakuntalaiset saamme olla ylpeitä, sillä laskutrendistä huolimatta, meillä on edelleen runsaasti alkutuotannossa toimivia yrityksiä. Lähellä tuotettua ruokaa voidaan pitää ilmastotekona, koska kuljetusmatkat ovat lyhyitä. Toimiva ruokahuolto poikkeustilanteessa on tärkeä osa maan turvallisuutta. Haluan ottaa esille muutamia kansankunnan ruokaturvaan liittyviä asioita, joista puhutaan aivan liian vähän.

Sidosryhmillä, kuten turvetuotannolla on tärkeä rooli suomalaisten ruokapöydän antimista. Kotimaiset innovaatiot kasvu- ja kuiviketurpeen käytössä ovat ainutlaatuisia kansanterveyttä edistäviä ja vuosikymmenien kehittelyn tuloksia. Kuiviketurpeen antibakteerisuus, imukyky ja happamuus ovat ominaisuuksia, joilla on saavutettu Suomessa antibiootiton broilerinlihantuotanto ja salmonellavapaus. Kasvuturpeessa kasvatetaan muun muassa avomaanviljelyn taimituotantoa, ilman sitä jäisi moni juures syömättä.

Lammas on tuotantoeläin, jota arvostetaan Suomessa liian vähän, vaikka siitä saadaan lihan lisäksi maitoa, villaa ja nahkatuotteita. Lampaat toimivat perinnemaisemien hoitajina ja luontokadon estäjinä, eikä niiden kasvatus vaadi kalliita rakennusteknisiä investointeja.

Kalatalous on tehokas tapa tuottaa eläinproteiinia, jonka tiedetään olevan ihmiselle terveellistä ravintoa. Parlamentin kalatalousvaliokunnassa ei ole yhtään suomalaista jäsenenä tai varajäsenenä. Tähän tarvitaan muutos, jotta kalatalouttamme edistävää päätöksentekoa tuetaan riittävästi. Kalatalous on osa suurempaa meriteollisuusklusteria.

Kotimaisen ruoan hintaan vaikuttavat EU:n maataloustuet. Ilman tukia ruoantuotanto ei olisi mahdollista nykyisessä laajuudessa. Maataloustuilla pystytään ylläpitämään maaseudun elinkeinoelämää ja turvaamaan ruoantuotanto myös poikkeustilanteissa. Mahdollisessa kriisitilanteessa on monipuolista ja ravitsevaa ruokaa riitettävä myös puolustusvoimien tarpeisiin.

Maria Rautanen
Eurovaaliehdokas (kok.)
yrittäjä, diplomi-insinööri

Kirjoitus on julkaistu Satakunnan viikko -verkkosivustolla 29.5.2024 https://www.sv24.fi/kolumnit/maria-rautanen-omavarainen-puhdas-ruoka-on-tarkea-osa-huoltovarmuutta-6.139.149951.d8458477f5

Vastaa