EU ja Satakunta tarvitsee talouskasvua

Euroopan kilpailukyky on heikentynyt globaalissa vertailussa monilla eri indikaattoreilla. Kansainvälisen kilpailun kiristyessä Euroopan osuus maailmantaloudesta on pienentynyt jo jonkin aikaa, ja sen ennustetaan vuonna 2050 olevan alle 10 prosenttia. Euroopan Unionin taloutta tulee ehdottomasti parantaa, jotta se ei jää kilpailussa suurten valtioiden jalkoihin.

Jatka lukemistaEU ja Satakunta tarvitsee talouskasvua