Olen yli 50-vuotias porilainen, syntyperäinen laitilalainen. Perheeseeni kuuluu puoliso ja kaksi aikuista jo omillaan asuvaa poikaa.

Olen kiinnostunut päätöksenteossa erityisesti siitä, miten suuret kokonaisuudet oikeasti toimivat. Energiapolitiikassa tämä tarkoittaa ennen kaikkea sähköjärjestelmän toimivuutta, huoltovarmuutta ja kohtuullista hintatasoa – myös silloin, kun olosuhteet eivät ole suotuisat.

Minulla on lähes 20 vuoden työkokemus ydinvoima-alalta, mikä tuo vahvan käytännön näkökulman energiajärjestelmän toimintaan. Ajatteluni perustuu siihen, että sähköjärjestelmää ohjaa fysiikka, ei mielipiteet. Sähköä on oltava saatavilla silloin, kun sitä tarvitaan, ja järjestelmän on kestettävä myös poikkeavat tilanteet.

Korostan energiapolitiikassa realismia, kotimaisuutta ja huoltovarmuutta. Sääriippuvaisen tuotannon rinnalla on oltava riittävästi säädettävää kapasiteettia, kuten vesivoimaa, sähkön ja lämmön yhteistuotantoa (CHP) ja muuta tuotantoa, joka turvaa energian saatavuuden kaikissa tilanteissa.

Minulle tärkeitä teemoja ovat myös maaseudun elinvoima ja kotimainen ruoantuotanto. Huoltovarmuus ei koske vain energiaa, vaan myös sitä, että ruokaa tuotetaan Suomessa jatkossakin kannattavasti ja kestävästi. Elinvoimainen maaseutu, toimiva alkutuotanto ja kotimainen energia kulkevat käsi kädessä.

Olen ollut aktiivisesti mukana useissa kansalaisaloitteissa. Viimeisimpänä olen ollut mukana turpeen asemaa koskevassa aloitteessa, jossa nostetaan esiin kotimaisen energian merkitys huoltovarmuudelle.

Sosiaalisessa mediassa minut tunnetaan nimellä “turvemuija”, jossa yhdistyvät huumori, suorasukaisuus ja vahva näkemys kotimaisen energian merkityksestä.

Oli kyse mistä vaaleista tahansa, teemat säilyvät. Huoltovarmuus, toimiva energiajärjestelmä ja kotimainen tuotanto ovat asioita, joista en tingi.

Keskustelen mielelläni energiapolitiikasta, maaseudun kehittämisestä ja yhteiskunnan toimivuudesta avoimesti ja faktoihin nojaten.

Minulla on oma Holstein-rotuinen kummilehmä Maakerkelän maitotilalla Kemijärvellä. Kesäisin olen viettänyt lampurin elämää Uudenkaupungin saaristossa. Saarellamme on silloin laiduntanut ahvenanmaanlampaita. Lampaat tekevät tärkeää perinnemaiseman hoitotyötä. Ahvenanmaanlammas on erittäin uhanalainen rotu, yksilöitä on maailmassa enää noin 1800. On ollut hienoa olla elvyttämässä tätä aitoa suomalaista alkuperäisrotua.

Työhön, yrityksen pyörittämiseen ja yhteiskunnallisiin tehtäviin kuluu runsaasti aikaa. Jos ja kun vapaa-aikaa välillä jää, tykkään pelata golfia. Kotikenttäni on merellinen Yyterin Golf. Muita harrastuksiani ovat kuntosali ja lenkkeily. Matkustelen puolisoni kanssa sen mukaan miten aikataulumme antavat periksi. Erityisesti Espanjan Costa de Solissa vietämme paljon aikaa vuodessa.

Luottamustehtäväni

Satakunnan maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja (kok.)
Satakunnan hyvinvointialueen aluevaltuutettu
Porin kaupunginvaltuutettu
Pori Energia Sähköverkot Oy hallituksen puheenjohtaja
Porin Vesi johtokunta jäsen 2021 –
As Oy Luvianpuistokatu 4 hallituksen puheenjohtaja 2017 –
As Oy Hillervontupa hallituksen jäsen 2018 –
Porin Kokoomus ry hallituksen jäsen 2022 –

Aiemmat:
Pori Energia Sähköverkot Oy hallituksen varapuheenjohtaja
Porin kaupunginvaltuuston varajäsen 2021 – 2025
Kokoomuksen Porin Kunnallisjärjestö hallituksen varajäsen 2020 – 2024
Porin Kokoomus ry sihteeri 2020 – 2021
Porin Tekninen lautakunta jäsen 2008 – 2012
Porin Kokoomusnaiset ry hallituksen varapuheenjohtaja 2010 – 2012